Kaunon Kuusenkerkkä

KTK-III
VIRTUAALIHEVONEN | SIM-GAME HORSE

"Kerkkä"

Suomenhevonen, tamma
Kimo, 155cm
28.02.2017, 20-vuotias

Kasvattaja Kaunovaara
Omistaja rukkanen (VRL-00583)

Koulutustaso HeA
Rekisterinro VH17-018-1091

Kouluratsastus taso 5 (1909.77 op.)
Lisää porrastettujen pisteistä alempana.

Kuvien © VRL-10352

JÄLKELÄISET // 2 kpl

02.11.2017 Kaunon Peikkopoika // i: Leijonasydämen Hammaspeikko
21.08.2018 Hunajakummun Taikuri // i: Haavelaakson Rohkea

SAAVUTUKSET

Suomenhevosten kantakirjatilaisuus 20.11.2017
18 + 16 + 17 + 18 = 69p. KTK-III

Ikääntymisenä käytettiin 30 IRL-päivää = 1 virtuaalinen vuosi.
3v. - 29.05.2017 | 4v. - 28.06.2017 | 5v. - 28.07.2017 | 6v. - 27.08.2017 | 7v. - 26.09.2017 | 8v. - 26.10.2017

Luonne

Kaunon Kuusenkerkkä "Kerkkä" on helmikuun viimeisenä päivänä syntynyt ihastuttava pieni kimo, joka herkällä olemuksellaan ja raukealla luonteellaan on ihastuttanut koko tallin väen. Emänsä esikoisena se sai erityisen paljon hellyyttä ja huomiota pikkuvarsana eikä Kerkkä ole oikein ottanut kovaa maailmaa kovana vastaan vaan nauttii siitä vaaleanpunaisten rillien läpi.

Kerkkä on hoidettavana iilimadoista iilimadoin. -- Luonne kesken!

Suku

i. Fiktion Vekuri
SLA-I, KRJ-II, KTK-III

ii. Fiktion Velmeri
KTK-II, SV-III, ERJ-I, KRJ-II, YLA2

iii. Koistilan Verni
KTK-II
iie. ILO Wellamo
KTK-III, ERJ-II
ie. Ruustinna
KTK-II, KRJ-II
iei. Ruhtinas ILO
KTK-II, SLA-I, KRJ-II, YLA1
iee. Armaan Aliisa

e. Kaunon Katajanmarja
KTK-II

ei. Mielensäpahoittaja
KRJ-I, ERJ-I, KTK-III

eii. Voiei ILO
ERJ-I, KRJ-II, YLA2, SLA-I, KTK-II
eie. Mielipaha
SLA-I*, KRJ-I, ERJ-I, KTK-III

ee. Pihlajankukka BRE
KTK-II, KRJ-I, YLA1, SLA-I

eei. Nuuttipukki ILO
Ch, KTK-II, KRJ-I, SLA-II, ERJ-II, YLA2, SV-I
eee. Mörkövaaran Kataja
KTK-III

Kilpailut

NÄYTTELYMENESTYS
Kilpailut

Kouluratsastus taso 5/4
Tahti ja irtonaisuus 1020.39p
Kuuliaisuus ja luonne 889.38p


Esteratsastus taso 2/-1
Kenttäratsastus taso 0/-1

Varusteet

Hevoselle kerätään punaisia varusteita (riimut, loimet, yms)
Yleisvarusteet (yleissatula & -suitset, mustat hopeisilla osilla)
Kouluvarusteet (koulusatula & -suitset, mustat hopeisilla osilla)
Loimia (tallissa fleece, ulos talvella paksu toppaloimi)
Kisoihin mukaan valkoinen satulahuopa ja nahkariimu

Hoito-ohjeet

Tarhausohje:
Loimi vain kovalla pakkasella/märkänä
Suojat ratsastaessa
Vähintään kerran viikossa maastoon

Päiväkirja

21.08.2018 Niin paljon me sua ootettiin, kirjoittanut Tinsu VRL-12410, 625 sanaa.

Tämä tarina kertoo ajasta ennen varsomista, tiineydestä ja muutamista ensihetkistä Taikurin kanssa.
"Siis mua niin jännittää!" siskoni Aksoni sipisi, eikä meinannut pysyä penkillään.
Olimme matkalla hakemaan kimoa Suomenhevostammaa Kaunon Kuusenkerkkää eli Kerkkää. Kerkkä tulisi meille liisattavaksi ja oli tarkoitus astuttaa Roopella. Tamma oli Kaunovaarassa omistajallaan Rukkasella, joten matka olikin jo tuttu. Emme olleet kumpikaan juuri nukkuneet, olimme yöpyneet mummolassamme Jyväskylässä, josta jatkoimme Kaunovaaraan. Mummomme oli pakannut meille eväsleipiä ja pullaa, jonka jälkeen hän oli hymyillyt onnellista hymyään. Jotkut asiat eivät muutu edes vuosikymmenissä, te kaksi olitte hevosten perään jo ennen kuin osasitte puhua, hän kertoikin ennen kuin lähdimme. Perillä Kaunovaarassa Rukkanen oli laitanut Kerkän lähtövalmiiksi. Lupasimme soitella kuulumisia ja kertoa heti kun jotain tapahtuisi. Vaihdoimme samalla myös Martan kuulumiset ja kerroin, että Rukkanen on aina tervetullut meille katsomaan kasvattejaan, tai mikseipä muutenkin.
   Kotimatka sujui hyvin. Kerkkä matkusti rauhallisesti ja Aksoni puhui taukoamatta. Hän kävi ääneen läpi Kerkän ja Roopen sukutauluja, molempien kilpailuhistoriaa ja yritti laskea todennäköisyyttä minkä värinen varsasta tulisi. 
"Miten se periytyminen nyt meni, sä oot opiskellu pidempään ku mä, sä kävit lukionki, kai siellä jotain opetettiin? Meille ei opetettu periytymisestä mitään siellä kampaajalinjalla. Mitä tää iso aa ja pikku aa tarkottaa? Jos se on poika niin sehän vois olla Hunajakummun Taikaviitta! Vai oisko hyvä sun mielestä?" hän pulputti.
Aksoni toivoi kimoa tammavarsaa ja minä matkan loppumista. Niin kovin rakas kun siskoni onkin, pitkät automatkat ovat hänen kanssaan tuskaa edelleen. Jotkut asiat eivät vain muutu, mummo oli aivan oikeassa.

Puristin rystyset valkoisina Aksonin kättä eläinlääkärimme Kookoksen ultratessa Kerkkää. Tamma ei ollut tapahtumasta moksiskaan, mutta minua jännitti hirmuisesti, toivoin todella, että astutus olisi onnistunut.
"Ei täällä kyllä oikein näy mitään, mutta ei se välttämättä vielä mitään tarkoita. Katotaan ensviikolla uudestaan niin se selvitää. Aika yleistä, että ei vielä välttämättä näy mitään, mutta katsotaan." Kookos sanoi.
Huokaisin hieman pettyneenä, mutta eihän se aina voisikaan tärpätä ensimmäisellä kerralla. Vein tamman laitumelle ja rapsuttelin sitä otsasta. Kerkkä hamusi kättäni ja puhahti kun en antanut sille mitään. Tamma lähti ravissa kohti hevosystäviään.

Viikon kuluttua olimme jälleen tilanteessa, jossa puristin siskoni sormia.
"Ai onko pakko puristaa nuin lujaa" Aksoni sähähti.
"Hmh, älä jaksa oot itekki monesti ihan yhtä.." aloin vastaamaan yhtä kipakasti.
"Katsokaa, siellä se on!" Kookos keskeytti ja osoitti ruudulla näkyvää pientä palloa. 
"Ai onko tuo muka varsa, sehän näyttää vaan kirppusodalta" Aksoni virnuili.
Hymyilin leveämmin kuin aikoihin. Ihanaa, ihanaa!

"Kato vahatipat!" Sectu huudahti.
Olimme odotelleet Kerkän varsomista käynnistyväksi hetkenä minä hyvänsä. Todennäköisesti vaikka kuinka odottaisimme ja katsoisimme, tamma synnyttäisi silti jossain välissä niin, ettemme huomaisi varsan syntymää. Olin hemmotellut Kerkkää ekstrapaljon varsinkin nyt loppuvaiheilla tiineyttä.
"Hmh, noh?" tallinomistaja Eero murahti tuttuun tapaansa.
Sectun kertoessa vahatipoista ja muusta asiaanliittyvästä Eero kuunteli ilmeettömänä ja totesi "jaa".  Tiesin kuitenkin miehen olevan innoissaan, olihan varsasta tulossa hänen ensimmäinen kasvattinsa Hunajakummussa.
   Heräsin aamuyöstä puhelimeni soidessa. Ei hitto nyt, nyt, nyt, ymmärsin ja vastasin heti puhelimeeni.
"Joo!" mumisin.
"Terve ori." Eero sanoi ja sulki puhelimen.
Vilkaisin kelloa, puoli seitsemän. Varsomisen oli täytynyt tapahtua yöaikaan. Tönin Aksonin ylös, pukeuduin ja lähdin tallille. Tallipihalla mustahiuksinen Kookos huiskautti kättään.
"Moi likat, kuulitte vissiin jo?" hän hymyili.
"Joo kuultiin, kerro kaikki, Eero ei kuitenkaan päästä meitä sinne" Aksoni sanoi.
"Varsominen meni hyvin, Kerkkä pärjäsi ihan itse. Varsa nousi tosi pikaisesti jaloilleen ja alkoi imeä. Se on ori ja väriltään.. kimo!" Kookos kujeili.
"Ei oo todellista, siitä tuli sittenkin kimo!" huudahdin.
"Nonii, mähän sanoin, Hunajakummun Taikaviitta ois hyvä, mä tiesin" Aksoni huudahti ja pomppi ylösalas.
"Ei. Mun tallissa ei asu mitään Aku Ankkoja. Se on Taikuri, Hunajakummun Taikuri." Eero sanoi ja hymyili.
Kehuimme nimeä, enkä ollut ihan varma oliko aina niin vakavailmeinen setäni kumauttanut päänsä vai miksi hän esitteli varsan kuin James Bondin. Ehkä Eeroon oli tarttunut hormonimyrsky varsomiskarsinalta.

Muutaman päivän kuluttua katselin kimoa tammaa ja varsaa laitumella. Varsa oli vielä kovin hontelo, pieni ja pörröinen. Kerkkä oli hyvä ja huolehtiva emä varsalle. Virnistin Aksonille, tästä todella tulisi paras kesä ikinä.

Valmennukset